Arkkitehti Gösta Juslénin piirtämää Lallukan taiteilijakotia pidetään yhtenä maamme funktionalistisen arkkitehtuurin merkkiteoksena. Rakennus valmistui 1933 viipurilaisen mesenaatin Juho Lallukan (1852-1913) testamentissaan määräämien varojen turvin. Lallukka oli Suomessa ensimmäinen varta vasten taiteilijoille rakennettu talo ja taitelijakoti-instituutiona maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen.
Arkkitehti Gösta Juslén
Gösta Juslén (1887-1939) sai talon suunnitellakseen vuonna 1930 järjestetyn arkkitehtikilpailun jälkeen. Juslén voitti jaetun kolmannen palkinnon ja sai lopulta työn tehtäväkseen säätiön hallituksen puheenjohtaja, professori Onni Tarjanteen tuella. Kilpailu sattui ajankohtaan, jolloin funktionalismi teki tuloaan 20-luvun klassismin tilalle. Tulos herätti julkista keskustelua eritoten arkkitehtikunnassa, joka oli jakautunut funktionalisteihin ja ”traditionalisteihin”.
Lallukan taiteilijakodissa on yhtäläisyyksiä Juslénin aikaisempaan päätyöhön, Fazerin liikepalatsiin, mutta muotokieleltään Lallukka on tätä modernimpi. Juslénin tuotantoon kuului myös useita helsinkiläiskerrostaloja, joita ovat mm. Puistokatu 7, Meritullinkatu 21, Vuorimiehenkatu 3, Iso Roobertinkatu 12 sekä suuri, ravintola Kannaksen talona tunnettu Eerikinkadun ja Ruoholahdenkadun väliin sijoittuva asuintalo. Sörnäisissä ns. Kurvin talo sijoittuu dynaamisesti Helsinginkadun ja Hämeentien vilkkaan risteyksen sisäkulmaan. Kaikissa näissä on löydettävissä Juslénin arkkitehtuurille ominaiset piirteet, mm. puhdas funktionalistinen tyyli, harkitut julkisivujen suhteet, melko syvät ikkuna-aukot vaaleiden rapattujen pintojen keskellä, viehtymys pyöristyksiin jne. Omalle perheelleen hän suunnitteli idyllisen puisen kesäkodin Villa Abbasin Jollakseen. Viimeisimpiä töitä oli bensiiniasema Esso-Olympia (1939) Helsingin Mannerheimintiellä, jossa pelkistetysti hyödynnettiin uusia rakenteita ja rakennusaineita estetiikasta tinkimättä.
Rakennuspaikka ja perusratkaisu
Etu-Töölö on Suomen ensimmäisen asemakaavakilpailun pohjalta syntynyt kaupunginosa. Gustaf Nyströmin ja Lars Sonckin piirtämä kaava vahvistettiin vuonna 1906. Sitä uudistettiin jonkin verran kymmenen vuotta myöhemmin. Kaavan tavoitteina olivat uusien kaupunki-ihanteiden mukaiset yhtenäiset, maalaukselliset katunäkymät, puistot, vehreät suurkorttelipihat ja valoisuus. Jälkiä näistä ideoista voi havaita esimerkiksi Hesperiankatujen tasapainoisessa katunäkymässä ja taiteilijakodin sisäpihan puutarhassa. Rakennus on räystäs- ja harjakorkeudeltaan sekä julkisivutasoltaan yhteneväinen viereisten asuinkerrostalojen kanssa, mutta Eteläisellä Hesperiankadulla ikkunoiden koko ja sijoitus kertoo taiteilijakodin erityisluonteesta. Siellä Lallukan julkisivu on viisikerroksinen, Apollonkadun puolella nelikerroksinen. Katujen välinen korkeusero taiteilijakodin kohdalla on yllättävän suuri, peräti 11 metriä eli lähes neljän kerroksen verran. Juslénin suunnitelma perustuu tilanteen taitavaan hyödyntämiseen. Hän kytki rakennuksen läpäisevät eteistilat, aulat, yhdyskäytävät ja porrashuoneet jäsentelyltään rikkaaksi puolijulkisten tilojen sarjaksi. Pohjakaavaltaan H-muotoisen rakennuksen kahdesta ulko-ovesta Apollonkadun puoleinen nimettiin pääsisäänkäynniksi. Sen yhteydessä on vahtimestarin asunto, josta valvottiin vieraiden tuloa eteiseen avautuvan sisäikkunan läpi. Juhlavasta eteisaulasta on käynti A- ja B-portaisiin sekä talon keskellä olevaan yhdyskäytävään, jonka toisessa päässä on Eteläisen Hesperiankadun E-porras. Asukas voi siis kulkea talon läpi ja suunnata etelään tai pohjoiseen, Töölöntorin tai keskustan suuntaan, kiertämättä valtavaa korttelia. Hissit helpottavat kulkua ylimpiin kerroksiin A- ja E-portaissa. Kerroksia on eniten E-portaikossa, ullakkoasunnot mukaan lukien kahdeksan. Katusiipiä yhdistävältä käytävältä on käynti C- ja D-portaisiin, joissa on pieniä ateljeita ja asuntoja. Yhdyskäytävältä avautuu valoisa näkymä puutarhapihalle, jolle alun perin istutettiin nurmikko, poppeleita ja villiviiniä.
Asuntoja oli alun perin yhteensä 48 (3756 m²), joista 20:ssa oli ateljee. Asunnot sisälsivät yhdestä neljään huonetta, keittiön tai keittokomeron sekä kylpyhuoneen. Lisäksi oli kolme henkilökunnan asuntoa. Talossa oli myös kanslia, kokoussali keittiötiloineen, puutyöverstas ja paja. Ateljeehuoneistoista suurimmat olivat 180 m²:n kokoisia kahden kerroksen huoneistoja ja pienin on 45 m²:n parvellinen ateljeetila.
Julkisivut
Apollonkadun julkisivu, jota leveät ja melko kookkaat, välikarmein jäsennellyt ikkunat rytmittävät, on hyvin yksinkertainen ja muurimainen. Sitä suojaa vihreäksi patinoitunut kuparikatto. Eteläisen Hesperiankadun fasadi on monimuotoisempi: pienten puolipyöreiden parvekkeiden muodostamat pystysuorat aiheet ja suuret pystysuuntaiset kolmijakoisten ikkunoiden vyöhykkeet tekevät julkisivusta voimakkaasti vertikaalisen. Sen tiilikatolla on ateljeiden suuret lapeikkunat. Rakennus on rapattu, Apollonkadun puolelta nykyisin valkoinen, Eteläisen Hesperiankadun puolelta hiekkakiven keltainen. Myös sisäpihojen julkisivut ovat kalkkirapattuja ja -maalattuja, mutta näiden kattolappeet ovat teräspellistä. Eteläisen Hesperiankadun puolelle arkkitehti suunnitteli kolmimetrisen, kiiltävänmustan graniittisokkelin, sanojensa mukaan linjaan tulevien naapurirakennusten liikehuoneistojen näyteikkunoiden kanssa.
Sisätilat
Taiteilijakodin interiöörit ovat hieno esimerkki huolella suunnitellusta 30-luvun sisustustaiteesta, jossa rakennuksen läpäisevät eteistilat, aulat, yhdyskäytävät ja porrashuoneet kytkeytyvät puolijulkisten tilojen sarjaksi. Seinien väri- ja kiiltoastejäsentelyssä, lattian shakkiruuduissa, porrashuoneiden opasteissa ja mosaiikkibetoniin tehdyissä intarsioissa on vahva art-decon tunnelma. Tilojen sisäjulkisivuista löytyy Gösta Juslénille tunnusomaista leikittelyä symmetrian ja epäsymmetrian välillä, joka tuo mieleen jopa hollantilaisen De stijlin. Sommitelmiin liittyy kiinteästi tilan valaistus, esimerkiksi Eteläisen Hesperiankadun aulan nauhavalaisin sekä opaalikupulampetit. Taidemaalari Eero Snellman osallistui sisustusvärien valintaan ja myös kuvanveistäjä Emil Wikström toimi taiteellisena neuvonantajana.
Juslénin tilasuunnittelu huipentuu ateljeeasunnoissa, joissa matalien ja korkeiden tilojen vuorottelu, useat kerrostasot ja niitä yhdistävät elegantit portaat lattateräskaiteineen, kattoikkunat ja tulisijat yhdistyvät kiehtoviksi kokonaisuuksiksi. Alun perin tilasuunnitteluun liittynyt toiminnallinen ajattelu ei tosin kaikilta osin enää vastaa tämän päivän työskentelytapoja, esimerkiksi se, miten taiteilijan palvelijan ajateltiin ottavan sisään tulevan asiakkaan vastaan. Asuntojen alkuperäistä sisustusta leimaavat yksilölliset, tiilestä muuratut avotakat, linoleumlattiat, huolellisesti veistetyt ovet sekä mänty- ja tammi-ikkunat messinkiheloineen. Työtilojen lattiamateriaaleja ovat linon lisäksi pystypuuparketti ja hiottu betoni. Useimmista ateljeista löytyy vielä alkuperäisiä irtokalusteita, joita ovat puinen pulpetti, jakkara ja matala, pitkä senkki, vihreät maalaushyllyn verhot sekä teräksinen jalkalamppu.
Lallukassa on vahva yhteisöllinen tunnelmansa, jota tilalliset ratkaisut tukevat. Rakennuksessa on yksityisten asuntojen lisäksi harjoitus- ja työhuoneita, säätiön toimisto sekä yleisölle avoimet juhlasali ja kokoussali (ns. Marinsali), joiden yhteydessä toimii keittiö – hankalasti – kahdessa tasossa. Lallukan asukkaiden muodostaman taitelijaklubin tilat sijoittuvat toisen sisäpihan kannen alle entiseen kattilahuoneeseen. Asukkaiden käyttöön on kunnostettu myös pyykkitupa sekä saunaosasto.
Rakennustekniikka
Lallukka noudattaa tyypillistä helsinkiläisen 1930-luvun asuintalon käsityövaltaista rakennustekniikkaa. Kantavat seinät muurattiin 1,5-2 kiven massiivitiiliseiniksi, jotka ulkoa rapattiin kalkkilaastilla. Välipohjat valettiin teräsbetonista pääosin ns. kaksoislaattapalkistoiksi. Kylmillä ullakoilla olevat vesikaton rakenteet tehtiin puusta. Huolellisesti detaljoidut ikkunat veistettiin Apollonkadun puolelle tammesta (myös osa sisäpihan ikkunoista on tammea), muualla sisään-sisäänaukeavat ikkunat ja parvekeovet ovat peittomaalattua mäntyä. Rakennuksen ilmanvaihto hoituu painovoimaisesti ulkoseinissä olevien korvausilmaventtiilien ja perusmuureihin kätkettyjen hormien kautta.
Säilyneisyys ja arvo
Lallukka on säilynyt alkuperäisessä kunnossa suhteellisen hyvin. Mikä tärkeintä, talo toimii edelleen alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. Kiinteistössä on vuosikymmenten aikana tehty monia peruskorjauksia ja vuosittaisia kunnossapitokorjauksia aina tarpeen mukaan. Isoin muutos alkuperäiseen ovat etelä- ja pohjoissiipiin 1990 valmistuneet kuusi ullakkoasuntoa. 2000-luvulla on ajanmukaistettu saunaa, uudistettu ravintolan keittiötä sekä muutettu joidenkin asuntojen tilajakoa. Asuntoja on remontoitu aina asukkaan vaihtuessa, osaa voimaperäisesti, osaa hellävaraisemmin. Alkuperäiset sisäovet, helat ja listat ovat laajalti tallella. Keskuskeittiön lopettaminen johti asuntojen pienten keittiöiden muokkaamiseen jo varhain 1960-luvulla. Joitakin suuria asuntoja on jaettu pienemmiksi ja yksi yksiö yhdistetty kaksioon. Alkuperäinen tilajako on muuttunut myös esimerkiksi Marinsalissa, joka on yhdistetty kolmesta taiteilijaseurojen käytössä olleesta huoneesta. Rakennuksessa tehtiin suuri peruskorjaus 2012-2016, joka sisälsi talotekniikan uusimisen (lämmitysjärjestelmää lukuun ottamatta), ulkovaipan korjauksen (julkisivurappaukset ja -maalaukset, alkuperäisten ikkunoiden kunnostus, vesikatto), asuntojen kylpyhuone- ja keittiötilojen modernisoinnin sekä sisätilojen palauttavan restauroinnin. Korjaukset suunnitteli arkkitehti Simo Freese.
Varhaisen funktionalistisen tyylinsä ansiosta Lallukka on esteettisesti, arkkitehtonisesti ja taidehistoriallisesti merkittävä rakennus. Paikallisesti Lallukka on vakiintunut töölöläiseen mielenmaisemaan ja kaupunkikuvaan. Rakennuksella on myös huomattava käyttö- ja taloudellinen arvonsa. Lallukka on komea esimerkki sotia edeltäneen ajan rakennustekniikasta sekä 1930-luvun alun ateljee-ihanteen toteutuma. Taiteilijakoti Lallukka on suojeltu rakennussuojelulailla 2012. Museovirasto toteaa rakennussuojelulakiesityksestä antamassaan lausunnossa 2008: ”Lallukan taitelijakodilla on huomattava, osin ainutlaatuinen arkkitehtoninen, kulttuuri- ja henkilöhistoriallinen sekä kaupunkikuvallinen arvo. Se on hyvin säilynyt sisätiloiltaan. 1930-luvun sisätilat ovat erityisen arvokkaat ja harvinaiset.” Asemakaavassa Lallukka on suojeltu merkinnällä So: ”Tontti, jolla oleva rakennus on historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokas. Rakennusta ei saa purkaa ilman pakottavaa syytä.” Helsingin kantakaupungin rakennussuojeluinventoinnin kokonaistarkistuksessa 1990 – 1991 Lallukan taiteilijakoti on todettu rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti erittäin arvokkaaksi. Rakennus sisältyy niin ikään Etu-Töölön valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön.